Timo Montonen Kaiverruksia pulpetin kanteen.

Suruaika potkujen jälkeen: Julkaisin 7 kirjaa 6 kuukaudessa

Näinä päivinä tulee vuosi siitä, kun Helsingin yliopisto irtisanoi työsuhteeni puolen vuoden irtisanomisajalla. Työskentelin viidettätoista vuotta perustamani Palmenian kirjoittajakoulutuksen toisena suunnittelijana. Kursseja oli käynnissä viisi tai kuusi, kaksi niistä jatkui vuodenvaihteen yli, toinen jopa toukokuun loppuun. Silloin olin ollut työttömänä jo yli kaksi kuukautta.

Työtä siis oli, mutta kannattavuutta ei. Kurssit olivat liian kalliita laman nakertaessa asiakkaan rahapussia. Lisäksi joitakin saattoi yliopiston johdossa tai ainelaitoksilla risoa kaunokirjalliseen kirjoittamiseen painottunut koulutus, joka ammensi paitsi kirjallisuudentutkimuksesta myös kirjailijan työn tuntemuksesta. Tiedä häntä.

Tilanne huhtikuun alussa oli kuitenkin se, että työsuhde oli päättynyt taloudellisin ja tuotannollisin perustein ja piti työnhaun lisäksi keksiä mielekästä tekemistä. Auttaisiko hapen puutteeseen kirjojen julkaiseminen, siihen tähtäävää koulutustahan olin järjestänyt ja toteuttanut neljännesvuosisadan kansanopistosta yliopistoon. Käsikirjoituksia oli pöytälaatikossa. Lisäksi osa aiemmin julkaisemistani kirjoista oli loppuunmyyty eivätkä kustantajat halunneet ottaa niistä uusia painoksia. Olin pyytänyt ja saanut julkaisuoikeudet takaisin itselleni.

Kun potkujen perusteet ovat tuotannollisia, niin mitä muuta voikaan tehdä kuin täydentää tuotantoaan! Ja olihan arkistossani peräti kirje Suomen kirjailijaliitolta, jossa se pyytää minua jäseneksi päästäkseni ”täydentämään tuotantoani”, kun olin hakenut jäsenyyttä kahdella ensimmäisellä romaanillani. Se oli siis viisitoista kirjaa sitten. (Oman kirjoituksen aihe olisi se, miksi kauno- ja tietokirjailijat ovat eri liitoissa; monet meistä kun kirjoittavat sekä fiktiota että faktaa.)

Puolen vuoden suruaikana toimitin, kirjoitin ja julkaisin seitsemän kirjaa: kirjallista uraani kuvaavan romaanin, tankarunokokoelman, tarinan kymmenestä vuodesta Parkinsonin taudin kanssa, elämäntarinan kirjoittamisen oppaan, kolumnikokoelman punaisena lankanaan kirjoittajan työ, romaanin joka ahmaisi sisäänsä kaksi ensimmäistä romaaniani sekä seitsemäntenä kirjana englanninkielisen version Parkinson-kirjastani. Tein kirjat yhteistyössä BoD – Books on Demand -yrityksen kanssa netin välityksellä.

Kirjojen askartelu toimi mainiosti ammattitaidon ylläpitämisenä uutta työtä hakiessa.  Oikeastaan se valmisti paitsi kirjoittajan myös toimittajan ja kustantajan töihin. Hyväntekijäkin minusta tuli, kun lahjoitin kirjoja Parkinson-kerhoni Kirjasalonkiin kerhon talouden kohentamiseksi.

Huomenna (perjantaina 18.9.2015) TE-keskuksesta soitetaan ja kysytään kuulumisia. Kerron tietysti työhakemuksistani ja koulutusehdotuksestani, jonka tein vanhalle yhteistyökumppanille. Kerron ettei työnhaku ole vielä tärpännyt.

Mutta kerronko – itseni työllistäjäksi lokeroimisen pelossa – mitään siitä, mistä olen oppinut eniten, vaikka se on pari tonnia maksanutkin? En tienaa niitä rahoja takaisin, varsinkaan kun olen luvannut lahjoittaa (ainakin) loppuvuoden myyntipalkkiot 4. Maailman Parkinson-kongressin matka-apurahastoon. Olen kokoamassa delegaatiota kongressimatkalle Portlandiin, Oregoniin, Yhdysvaltoihin vuoden 2016 syyskuuksi.

On hauskempaa, mielekkäämpää ja voimauttavampaa olla hyväntekijä kuin tyhjäntoimittaja, sanoi laki, asetukset, määräykset mitä tahansa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Herää kysymys mistä on kysymys? Mies kirjoittaa liukuhihnalta kirjoja ja samalla on työnhakijana ja nauttii päivärahasta jos oikein ymmärsin lahjoittaa kirjoittamalla saatuja rahoja hyväntekeväisyyteen, mutta ei lopeta nostamasta työttömyyskorvausta.

Minäkin olen työtön, en nosta mistään rahaa, joten en voi myöskään rahaa lahjoitella hyväntekeväisyyteen vaikka haluaisinkin joskus.

Nyt tiedän, että ei ainakaan kirjoja kannata minun alkaa kirjoittaa, kun sillä ei voi lopettaa edes ammattilainen omaa työttömyyttään.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Mistäs sen tietää jos näyttelystä kaikki taulusi myytäisiin ja vielä tilauksiakin saisit.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

...kuvittaja ei saa piirtää edes tikku-ukkoa jos ilmoittautuu työttömäksi...
Jos minulla ei ole toimeksiantoa, elän nolla eurolla kuukausi, käytännössä se onnistuu niin että kaikki ansiot on siis säästettävä ja venytettävä riittämään siihen päivään kun silloin tällöin saa tekemänsä työn ansiosta tekijänkorvauksia. Joskus tekemästään työstä saa tekijänkorvaukset vasta kaksikin vuotta työn teon jälkeen. Joskus työstä saa hyvän palkkion, joskus vain hyvän mielen. Joskus ei kumpaakaan. Silloin uskoo tehneensä työn huonosti.
Free työntekijänä en ole koskaan saanut latin latia myöskään mitään lomakorvauksia, sunnuntai/yölisiä tai lomarahoja tms. Huolehdimme itse eläkemaksuistamme.
Huhu kertoo, Me olemme ne yhteiskunnan alhaisimmat oliot, freet. ...mutta että saisi päivärahaa kun ei ole toimeksiantoa... sehän kuulostaakin jo ihan liian hyvältä. Varmaan unta.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sirkkua suosittelin myötätunnosta,
sekä puhtaasta omastatunnosta,
free on vapaa kuin taivaanlintu,
evästä pöydässä korput ja piimän sintu,
ei yrittäjää arvosta kuin hän itse,
verottajan pallo jalassa itse myös lukitse.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Minulla on sentään onnellinen tilanne: kun sain vuosi sitten asuntolainan maksettua, aloin työstämään kirjaa ja puuhailemaan enemmän omiani. Vesi tulee omasta lähteestä, tykkään raivata metsää ja tehhä polttopuita (paitsi se pinoaminen on typerää), sähkölasku on pieni, pottuja voi kasvattaa itse.. Olen jääräpää,ja jääräpäät pärjäävät jos ei pyhällä hengellä niin silkasta elämisen halusta.
Jos ihan nollille joutuu menemään, on harkittava jonkun maalauksen myyntiä - mutta vielä en ole joutunut yhtään myymään. Ja jos ihan kamala paikka tulee, voi myydä metsää. Mutta oravien puita en ala kaadattamaan ennen kuin olen puolittanut puuroannoksen vielä toiseen kertaan...
Sitä paitsi,jokainen hyvä hetki työnteossa saa unohtamaan ne sata huonoa hetkeä samaisessa puuhassa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #4

Kun asenne on kohdallaan
ei tunne kurttuja ohdallaan,
elämme vain tätä päivää
rahasta ei niin huolen häivää.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #4

Mitä varten et halua myydä maalauksiasi?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #4

Sirkku, mahtava asenne elämään ja selviytymiseen. Omillaan pärjää aika pitkälle. Perunaa, sipulia, muita kasviksia ja metsästä marjoja, niin pysyy ruoassa.
Tänä kesänä on kipristelty, mutta myös nautittu oman maan tuotteista.Puuta on talveksi pesään. Matka mielessä, juhlat tulossa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #8

Ja tuoretta kampelaa unohtamatta.